Surun tunne, miten sinä suret?

Surun tunne, miten sinä suret?

Suru on tunne, jota emme välttämättä haluaisi kokea ja silti se koskettaa ajoittain jokaista meistä. Surun tunne on yksi ihmisen perustunteista. Jokainen kokee surun eri tavalla ja jokainen suree omalla tavallaan. Oletko koskaan miettinyt, miten sinä suret? Mikä on sinulle ominainen tyyli käsitellä surua ja surun tunnetta?

Surun tunne

Surun tunne, mistä se kertoo ja mistä se johtuu?

Usein tunnemme surua siksi, että olemme kokeneet jonkinlaisen menetyksen. Se kertoo siitä, että menetetty asia oli meille tärkeä. Toisinpäin käännettynä surun tunne on viesti siitä, että olemme kyenneet tuntemaan rakkautta. Me voimme tuntea surua jos menetämme läheisen ihmisen, jonkun mahdollisuuden, työpaikan tai vaikka silloin, kun muutamme uuteen ympäristöön ja kaikki on vielä vierasta, suru voi kertoa myös eristyksen tunteesta tai yksinäisyydestä.

Surun tunne on myös tärkeä osa paranemis- tai voimaantumisprosessia, jonka vuoksi on tärkeää tuntea ja kokea suru sellaisena kuin se meidän kehossa ja mielessä on. Perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaan surun elin on keuhkot. Tukahdutettu suru jää jumiin kehoomme ja mieleemme ja tukahdutettuna surun tunne voi muuttua esimerkiksi toivottomuudeksi, masennukseksi, syyttelyksi, itsesääliksi tai uhriutumiseksi.

Mikä auttaisi suruun?

Ensimmäinen askel on aina tunnistaminen ja tiedostaminen. Meidän on ensin tunnistettavat surun tunne, jotta voisimme toipua. Surun ilmaiseminen on toinen ratkaiseva asia, jokainen ilmaisee surua omalla tavallaan, tärkeintä on se, että surun tunteen uskaltaa kokea ja tuntea läpikotaisin.

On hyvin kontekstisidonnaista kuinka syvää ja pitkäkestoista surun tunteminen on. Menetyksen käsitteleminen voi olla todella vaikeaa ja viedä aikaa. Joskus voi käydä myös niin, että jäämme suruun kiinni, joka estää meitä menemästä eteenpäin ja saa takertumaan menneeseen, joskus jopa jossittelemalla loputtomiin. Eteenpäin pääsemisessä auttaa surun tunteen kokeminen ja ilmaiseminen tavalla tai toisella.

Joku haluaa surra yksin ja joku haluaa jakaa surunsa muiden kanssa. Toinen kokee surun fyysisesti kehossaan, toinen enemmään mielessään. Joku haluaa maalata, toinen kirjoittaa ja kolmas lähteä yksin luontoon. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa surra.

Muutama vinkki, joiden avulla voit tutustua omaan tapaasi surra:

  • Surun hetkellä kuulostele omaa kehoasi, missä kohden suru tuntuu
  • Miltä ikinä suru tuntuukaan, uskalla kohdata tuo tuntemus
    Usein vältämme liian ikäviltä tuntuvia asioita, vaikka pääsisimme helpommalla, kun päästämme irti kontrollista
  • Tutustu suruusi ja kunnioita sitä
    Miltä suru tuntuu ja missä, keskity hengittämiseen ja siihen, että annat surun olla
  • Anna itsellesi aikaa ja ole armollinen tuntemuksiasi kohtaan, suru ei katoa piilottamalla

Oma lähiajan kokemukseni

Minua kohtasi yllättävä ja syvä suru hiljattain. Se pääsi yllättämään niin, että en ollut mitenkään voinut valmistautua tapahtuneeseen. Sain tehdä huomion, että aiemmin kun olin pystynyt suremaan tulevaa menetystä jo etukäteen, oli menetyksen jälkeen suru erilaista.

Epäusko on aluksi voimakas ja samaan aikaan realismi iskee päälle hyökyaallon tavoin jatkuvasti. Se tuntuu siltä, kuin menetys tapahtuisi noissa hetkissä uudelleen ja uudelleen. Tunsin sen palleassani, joka oli jäänyt jatkuvaan jännittymisen tilaan. Tunsin sen hengityksessä, joka ei kulje kunnolla ja sai melkein hetkittäin haukkomaan happea.

Tein huomion tuoreimman suruni keskellä; minun tyylini on omia suru. Haalia ja vaalia sitä niin, että teen voimakasta sisäistä työtä. Sukelsin syvälle ja halusin jäädä sinne. Omien huomioideni mukaan se näkyi myös ulospäin, vaikka katsoin jonnekin, näin vain sisäänpäin. Suljin itseni fyysisesti, vetämällä itseni kasaan ja sulkemalla kädet kehoni ympärille. Sain kuitenkin myös huomata, miten kollektiivinen sureminen helpotti ja auttoi näkemään asian eri tavalla.

Olen huono puhumalla sanoittamaan suruni ja tuntemukseni, siispä kirjoitan ja ilmaisen tunteeni sitä kautta. Se on minulle tärkeä osa suremisprosessia. Jatkuvasti joku muistuttaa menetyksestäni, annan noissa hetkissä surun tunteen tulla ja mennä kehoni lävitse. Vaikka edelleen tulee epäuskon hetkiä, mielen on joskus vaikea päästä mukaan äkkiä tapahtuneisiin asioihin. Ihan kuin kuulisin välillä äänen tai näkisin tutun hahmon tai liikkeen. Samalla kuitenkin tunnen, että se jonka menetin, ei ole enää täällä. Sen todella voi tuntea, onko joku fyysisesti täällä vai ei ole. Siispä annan surun ja menetyksen tuskan tulla, jotta se voi jossain vaiheessa muuttua muistoksi siitä, miten sain joskus kohdata niin paljon rakkautta.

Olen myös Facebookissa ja Instagramissa

Palaa kotisivulle tästä

Kaksi ylintä kuvaa: Pixabay

 

Vastaa